-
Hierontapallo jalkapohjan lihaksille. Stoo® hierontapallolla hierot jalkapohjasi lihaksia ja lihaskalvoja kätevästi ja miellyttävästi juuri sillä voimakkuudella mikä sinusta tuntuu hyvältä. Sopii käytettäväksi Stoo® super soft-mattojen, Stoo® Ergomate-maton ja StandUp! Cork-maton kanssa.
Verhoamme jalkamme yleensä vähintään työpäivän ja -matkojen aikana jonkinlaisiin jalkineisiin. Kun jalkineet eivät ole käytössä kuljemme tällöinkin pääsääntöisesti tasaisilla alustoille. Näin ollen jalkapohjan lihakset ja lihaskalvot saavat huomattavasti vähemmän luontaisenkaltaista aktivoivaa vaihtelevaa liikettä ja rasitusta. Pahimmillaan tämä voi olla yksi syy moniin vaivoihin kuten lihaksiston heikkenemiseen ja plantaarifaskiittiin eli jalkapohjan peitinkalvon tulehdukseen.
Stoo® Massage-pallolla aktivoit ja venytät jalkapohjan lihaskalvoja ja lihaksia työskennellessäsi. Riisut vain kengän jalastasi, asetat jalkasi pallon päälle ja säätelet oman vartalosi painolla hieronnan voimakkuutta ja kohdistusta. Pallo pysyy tukevasti paikallaan niin Stoo® Aktiivilaudan keskellä olevassa reiässä kuin esimerkiksi Ergomate- ja StandUp! Cork-matoissakin. Stoo® Massage-palloa voit käyttää myös irtaallaan vaikkapa kyynärvarsien tai hartioiden hierontaan. Irrotettuna voit helposti puhdistaa pallon miedolla pesuaineella.
Ota Stoo®-tuotteiden avulla seuraava askel kohti aktiivisempaa ja terveempää työpäivää!Tuotenumero1328316 Takuu60 kk VäriMUSTA AvainsanatHierontapallo, seisontamatto, aktiivilauta, ergonominen työpiste
Stoo® hierontapallo
€18.22
SKU: SKURji9c8HR1R Categories: Kauneuden- & Terveydenhoito, Koti, Terveydenhoito Tags: MUSTA, Stoo® Active Ergonomics Brand: Stoo® Active Ergonomics
| Color | MUSTA |
|---|
Be the first to review “Stoo® hierontapallo” Peruuta vastaus
Related products
Alusvaatteet & -Asut
€11.73
Asusteet
€7.04
Sale!
Mekot
Sale!
Alusvaatteet & -Asut
Sale!
Naiset
Alusvaatteet & -Asut
€12.01
Sale!
Kengät
Avokkaat & Korkokengät
€184.00
Sale!
Asusteet
Asusteet
€77.61
Sale!
Isot Koot
Kengät
€148.12
Sale!
Housut
Kävelykengät & Loaferit
€184.00
Sale!
Kengät
€160.08





























Reviews
There are no reviews yet.