-
Rode NTH-100 äänenlaatu
Rode NTH-100 ovat ammattikäyttöön sopiva suljetut kuulokkeet. Äänenlaatu on neutraali ja esimerkiksi bassoääniä korostamaton. Näillä kuulokkeilla tiedät miltä podcast, livelähetys, videon ääni oikeasti kuulostaa. Ja uuden sisällön luomisen lisäksi nämä on toki mitä mukavimmat musiikin kuunteluun tai vaikkapa äänikirjoista nauttimiseen.
Äänenlaatua arvostaa huomaamattaan, vaikka ei olisikaan kultakorva niin säröytymätön ja korkeatasoinen äänentoisto ei aiheuta kuunteluväsymystä eli jos vietät pidempiäkin hetkiä luurit päässä on NTH-100 nappivalinta. Ja seuraavaksi hifiharrastajille numerotietoa, valmistajan mukaan toistettava taajuusalue on hyvien kuulokkeiden tapaan hyvinkin laaja: 5Hz – 35KHz. Herkkyys 110dB/V
Korvan ympärille menevä pehmuste vaimentaa ulkao tulevia ääniä ja toisaalta saat rauhassa luukuttaa musiikkia eli ääni ei leviä kuulokkeesta. Näin myös kuunteluvoimakkuudet pysyvät hyvällä tasolla.
Käytettävyys ja muotoilu
Nämä ovat langalliset kuulokkeet eli ääni ja virta tulevat perinteisen kaapelin kautta. Eli bluetooth-parittamisesta tai latailuista ei tarvitse huolehtia esimerkiksi livelähetystä tehdessä. Johdon voi yhdistää kumpaan tahansa puoleen ja johto on myös lukittuvaa mallia.
Rode on käyttänyt aikaa ja resursseja mahdollsiman mukavien kuulokkeiden suunnitteluun. Pehmuste ns. memory foamia eli asettuu mukavasti kohdilleen. Korvakuppien sisällä on cooltech-geeliä eli periaattessa se jakaa ihon lämpöä pois korvilta, joten kuulokkeet tuntuvat viilemmältä päässä.
Pääpannassa on kattavat säädöt ja kun juuri oikeat asetukset löytyvät sen saa lukittua kohdilleen.
Kontaktikohtien materiaalit on mukavuuden lisäksi erittäin kestävät, alcantarapinnoite kestää siistinä ja ehjänä ja ovat myös itse vaihdettavissa uusiin. Rakenneosat ovat metallia ja kestävät päivittäistä keikkakäyttöä.
Mukana toimitetaan renkaat kuulokkeiden värikoodaukseen: studiossa saa ensisilmäyksellä merkattua oikeat luurit esimerkiksi juontajalle ja vieraille.
Myyntipakkaus sisältää:
1kpl NTH-100 kuulokkeet
1kpl 2,4m kaapeli
1kpl 3.5mm – 6.3mm -adapteri
1kpl Colors ID -setti
1kpl säilytyspussiTuotenumero1408540
Rode NTH-100 -kuulokkeet
€144.44 Original price was: €144.44.€94.76Current price is: €94.76.
Be the first to review “Rode NTH-100 -kuulokkeet” Peruuta vastaus
Related products
Kalusteet
€55.83
Kalusteet
€180.32
Huonetuoksut & Tuoksukynttilät
€53.43
€141.68
Kalusteet
€178.48
Sale!
Kalusteet
Sale!
Kalusteet
Hyllyt & Kaapit
€70.16
Kattovalaisimet
€172.96
Sale!
Kalusteet
€168.36
Koti
€43.53
Sale!
Sale!
Kalusteet
€138.92























Reviews
There are no reviews yet.